Valokuvat kertovat Nepalin ihmisten elämästä – Julkaistu: Yleinen

Hira Khadgin valokuvausharrastus alkoi reilut 10 vuotta sitten hänen ollessaan Suomessa työharjoittelussa kaupassa, jossa hän näki päivittäin kaikenlaista elektroniikkaa. Nyt Hiran taidot ja kokemukset ovat vahvasti Jumalan käytössä, ja valokuvauksen opettelu on johtanut ammattimaisten kuvien päätymiseen myös Kylväjän myymiin postikortteihin.
– Joka kerta kun kävelin elektroniikkaosaston ohi, katselin kameroiden hintoja ja suunnittelin ostavani Canon 4400 -merkkisen kameran työharjoittelun viimeisenä päivänä, ja niin myös tapahtui. Siitä alkoi itsenäinen valokuvauksen opettelu, kertoo Hira.
– Useimmat korttien kuvat on otettu heti vuoden 2015 maanjärjestyksen jälkeen. Ihmisten kasvoilla näkyy sekä surua että iloa. Alkuun tilanne näytti täysin toivottomalta. Pieni hymy kuitenkin kertoo, että ehkä on kuitenkin vielä toivoa. Toivon, että nämä ihmiset voivat löytää myös toivon Jumalasta.

 

« Monilahjakas Ester Horesh säveltää ja tekee ompelutöitä
Muutoksen tuulet puhaltavat »